Liperin leipäpäivä


Liperin Leipäpäivä 2011  

Liperin Leipäpäivä rikkoi jälleen kävijäennätyksen. Kävijämäärä kohosi lähes 4 000 asiakkaaseen ja noin 60 näytteilleasettajaan. Yleisön joukossa oli entistä enemmän ulkopaikkakuntalaisia. Liperin Leipäpäivää pidetään jo yhtenä maakunnan merkittävimmistä vuosittain järjestettävistä tapahtumista.

”Parkkipaikan Liperin Taimen lentopalloilijoista koostunut talkoolaisjoukko oli tänä vuonna täystyöllistettyjä.
- Huisketta on tosiaan riittänyt, jutteli Seppo Nissinen samalla kun ohjasi pysäköiviä autoja.
- Selkeästi enemmän on ollut autoja kuin kahtena viime vuonna, toinen keltaliivinen, Panu Kurki vahvisti kävijämäärän kasvun. ”

Tapahtumassa oli tarjolla sadonkorjuun herkkuja ja käsitöinä tehtyjä tuotteita suoraan paikallisilta yrittäjiltä mm. uunituoreet leivät, leivonnaiset, karjalanpiirakat, vatruskat, pietruskat, mehut, maatilan jäätelöt, hillot, omenat, kukat, keramiikka, neuleet, koristeet, korut ja puutaide.

Kotitalousluokassa leirikoululaiset pitivät kahviota ja ruokalassa Liperin Taimen lentopalloilijat myivät 70 litraa uutispuuroa, johon ruisjauhon oli lahjoittanut Liperi-Seura. Liperiläiset Martat leipoivat kotitalousluokassa yli 1300 uunituoretta karjalanpiirakkaa. Liperin Maa- ja kotitalousnaiset kampanjoivat Ruisleipätalkoiden merkeissä. He jakoivat osallistujille ruistietoutta ja myivät sitä aitoa ja oikeaa liperiläistä ruisleipää.

” – Myyjät kiittelivät erityisesti sitä, että tänne ihmiset tulevat tosissaan ostoksille ja lähtevät isojen kantamusten kanssa. ”

” Joka ikinen vuosi siinä sitten käy samalla tavalla; myytävä leipä loppuu kesken. Tai ainakin liperiläisten emäntien kotiuuneissa paistama leipä.”
” – Rääkkylän Leipomon käsintehtyä ruisleipää oli loppuun asti tarjolla.”

Liperin Leipäpäivän teemana oli Kasvua leivästä. Kasvua leivästä –teema onnistui kautta linjan. Nuoria ja nuoria aikuisia oli paikalla entistä enemmän. Olihan heidät huomioitu ohjelmassa mm. koiranäyttelyin, hevosnäytöksin ja ohjelmalavan esityksissä. Teeman myötä haluttiin juhlistaa Liperin Taimi ry:n 100 v.- ja Liperin Naisvoimistelijoiden 50 v. –juhlavuotta. Liperin Taimi oli esillä 100 –vuotisjuhliin valmistetulla historiaesityksellään. Liperin naisvoimistelijoiden ryhmät pyörähtelivät lavalla useaan otteeseen. Salissa kuultiin myös Minna Tolosen elämäntaidonvinkkejä ja Katja Tohmon kertomuksia koirien mahdollisuuksista hyvinvoinnin edistäjinä.

Liperin kunta oli tapahtumassa aiempaa näyttävämmin esillä. Yksi luokka oli somistettu upein lavastein kodinomaiseksi tilaksi, jota koristi jättimäinen järvimaisemaseinäke. Osaston vetonaulana oli mahdollisuus äänestää Liperin kunnan parasta paikkaa kiinnittämällä paikalle nuppineulan.